maanantai 12. helmikuuta 2018

Projektilakat

Tämä postaus on antanut odottaa itseään, koska olen unohtanut sen julkaisemisen :D Pahoittelut siitä...

Project polish 2017 pitäisi kuitenkin laittaa pakettiin. Alussa minulla oli siis 17 lakkaa. Niistä onnistuin 12 käyttämään loppuun tai ne kuivuivat kasaan ennen kuin ehdin ne käyttää. 5 lakkaa taas on vielä hieman vaiheessa. Noir emerald ja Dark purple ovat kadonneet mystisesti :D Wall streat taas haisee niin kamalalle, etten uskalla käyttää sitä loppuun. Sen haju on nimittäin muuttunut alkuperäisestä. Pink candyssä ja Ebenessä on lakkaa hieman jäljellä, varmaan noin yhteen lakkaukseen. Sanoisin kuitenkin, että projekti sujui hyvin. Ihan en kaikkia saanut käytettyä, mutta paljon enemmän kuin alkuun kuvittelin! Tästä syystä olen päättänyt aloittaa project polish 2018:sen. Tällä kertaa valitsen kuitenkin vähemmän lakkoja, jotta saan kaikki käytettyä!

Minulla on vielä useat lakkaukset esittelemättä viime vuodelta projektista, mutta julkaisen niitä tässä jossain vaiheessa, kyllähän ne löytyy tältäkin vuodelta tuon #project polish 2017 tagin alta :)

Tässä olisivat kuitenkin uudet projektilakat!

1. Pink Candy ja Ebene (nämä saavat olla yhdessä, koska niissä on niin vähän lakkaa jäljellä)
2. Gold (oriflame)
3. Smell of summer (mistero milano)
4. Antique pink (mistero milano)
5.  Free hugs (essence)
6. 2061 (depend)
7. Lemon sugar (avon)
8. Apple politan (viva la diva)
9. Kicksin joku vaalean vihreä, tästä on nimi haalistunut kokonaan pois
10. Kiwi  (miyo)

Huomasin muuten, ettei monestakaan lakasta näy vajaumaa. Tämä johtuu siitä, että sekoittelin niitä ennen kuvaamista, eikä lakka nähtävästi ehtinyt asettua paikalleen. Kaikissa lakoissa kuitenkin vajaumaa on puoleen väliin asti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti