perjantai 27. syyskuuta 2013

Suklaadonitsit toffeekuorrutteella

Näitä herkullisia donitseja syötiin kun minulla oli synttärit!

Nämä ovat siis sellaisella donitsivuoalla uunissa paistettuja. Tein ensimmäistä kertaa donitseja ja kyllä kannatti. Nämä olivat tosi helppoja tehdä ja todella herkullisia! Donitsit ovat itsessään jo makeita ja toffee vain lisää makeutta, joten halutessaan kuorrutteen voi jättää pois. Näiden teko ei kyllä mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä ensimmäisestä erästä tuli paakkuista (ja valmiit donitsit olivat kummallisia läjiä, joiden ruskea väri sai ne näyttämään hyvin epäilyttäviltä..) ja toisesta erästä unohdin sokerin... Kolmas erä kuitenkin onnistui lopulta! :D


Tässä olisi ohje:
2,4dl vehnäjauhoja
0,6dl  kaakaota
1/2tl ruokasoodaa
1/4tl suolaa
1/2 tl vaniljasokeria
1,2dl maitoa
1 kananmuna
1,2dl fariinisokeria
(Itse käytin ruokosokeria, sillä fariinisokeri oli loppu, enkä jaksanut lähteä kauppaan. Toimi hyvin :)
4tl sulaa voita

1. Mittaa kuivat aineet kulhoon (jauhot,suola,vs,fs,kaakao,sooda) ja sekoittele ne hyvin toisiinsa.
2. Riko toiseen kulhoon kananmuna ja riko sen rakenne vispilällä. Lisää kananmunan sekaan maito ja sulatettu voi.
3. Nostele kuivat aineet maidon,kananmunan ja voin muodostamaan seokseen.
4. Annostele voideltuun donitsipeltiin jokaiseen koloon noin 2/3 määrää ja paista 175-asteessa n. 13 minuuttia tai kunnes donitsin pinta on kimmoisa.
5. Paiston jälkeen anna jäähtyä pellillä n. 5 minuuttia, kuorruta donitsit.

kuorrute:
8rkl sokeria
4rkl vehnäjauhoja

4rkl margariinia

4rkl siirappia


Mittaa kaikki aineet mikron kestävään kulhoon ja kuumenna seosta mikrossa välillä sekoittaen viisi minuuttia. Sekoita täyte tasaiseksi. Anna sen seistä pieni hetki huoneenlämmössä, jotta se muuttuu paksummaksi. Kuorruta donitsit. Donitsin voi kuorruttaa kokonaan toffeella, tai sitten valuttaa lusikalla tuollaisia raitoja. 

Epäilin tälläisen mikrotoffeen onnistumista, mutta laiskuuttani en jaksanut alkaa keittämään toffeeta kattilassakaan. Tämä ohje toimi kuitenkin tosi hyvin! lopputuloksena oli kuorrute, joka ensimmäisten kuorrutettujen donitsien päällä oli sellaista kiinteää (pysyi paikallaan eikä valunut) mutta tahmaista (tarttui kiinni kaikkeen mihin koski). Ja loppuissa donitseissa kuorrute ei enää ollut edes tahmaista, kun toffee oli ollut pöydällä jo tovin. Toki sitä oli sitten paljon vaikeampaa valuttaa, kun se oli jähmettyneempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti